perjantai 20. marraskuuta 2009

Kelttirannekkeet


Tein ne sitten loppuun kun aloitinkin, vaikka monta juttua näissä olisi voinut tehdä paremmin. Lanka on pikkuisen ryhditön, ja yhdistettynä mun naimaraitaiseen käsialaan olisi ollut fiksua neuloa nämä pyöröpuikoilla. Mutta aika komeat on silti, vai mitä? Perinteinen palmikkokuvio ei ole niin hankala miltä näyttää, ja vaikka ensimmäisen mallikerran neulominen meni pitkälti nenä kiinni kirjassa -tyylillä, niin se kyllä nopeutui siitä kun eteenpäin päästiin. Toinen puoli on joustinneuletta. Eniten itse ehkä tykkään kuitenkin tästä väristä, joka on tasan sama sävy kuin berninpaimenkoirien poskissa.


Lanka on uusi tuttavuus ggh Bali, jossa on puolet puuvillaa ja puolet akryylia. Tuntu muistuttaa tekomokkaa, vai johtuuko assosiaatio osin väristä, en tiedä. Toivottavasti lanka ei kovin nukkaannu käytössä, tuon akryylin kanssa kun saa aina olla vähän varpaillaan. Yllättävän riittoisaa tämä Bali kuitenkin oli, näihin rannekkeisiin meni vajaa kerä eli alle 50 g, vaikka lankaa tietysti aina menee enemmän noihin lettiviritelmiin. Hankin langan messuilta hintaan euron kerä, joten aika edullinen asuste tuli näistä. Tulisikohan toisesta kerästä napitettava pikku kauluri?

Kuvassa rannekkeiden alla näkyy Baktus numero 2, joka on valmiina ollut jo jonkun aikaa, mutta odotelkoon vielä tarkempaa esittelyä. Mulla on vähän pulaa malleista tällä hetkellä (valosta nyt puhumattakaan!), olisi kivaa jos kuvissa näkyisi muutakin kuin yksi käsi kummallisessa asennossa. Pystykorva-assarikaan ei suostu vaikka maanittelin. Niinpä se kuvaaminen on sitten aina vähän tätä:



4 kommenttia:

emmien kirjoitti...

hei Vau mitkä rannekkeet! :)
tosi näyttävät, oikein juhlalliset (ja halvalla!).
voiskohan niitä käyttää myös arkena?

baktus nro 2 näyttää ihanalta, onko se vihreä?

Pomsikas kirjoitti...

Ne on itseasiassa tuon materiaalin takia aika arkiset, ja ihan koulupäivien ilona ajattelin niitä pitää. Ne ei ehkä lämmitä yhtä hyvin kuin villaiset, mutta joskus sekin voi olla vaan hyvä.

Baktus numero 2 on vihreä...hkö. Ja odottelee vielä kaulaa, jossa se kuvataan. Ja päivää, jollon ei ole yhtä pimeää kuin yöllä :/ Kyllä tämä blogittamisen yritys on välillä vaikeaa. ;)

emmien kirjoitti...

mie tarjoudun sulle malliksi, niin ei tarvii kerttua kiusata ;)

Hanna kirjoitti...

Aina tämä sama virsi, mutta IHANAT! Kerttu parka ei todellakaan näytä innostuneelta. Kävin viikonloppuna katsomassa parivaljakon toista osapuolta, ja silläkin tuntui olevan tylsää, minunkin seura kelpasi :)

Noi naimaraidat on sitten ihmeellinen juttu, jo ne joutais jäämään pois vai vaatiiko se oikeasti sen alttarille kävelemisen vai mistä hemmetistä siinä on kyse.