sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Turkansaaressa

Pohjois-Pohjanmaan ulkoilumuseon Turkansaaren kesäkausi huipentuu aina syysmarkkinoihin. Tavaratarjonnasta on karsittu pois krääsät, miljöö on kertakaikkiaan ihana, ja myyjillä on perinteisesti vanhanaikaiset vaatteet. Pakkauduimme Eijan kanssa lankoinemme lähtövalmiuteen jo ennen kahdeksaa, jotta myyntipöytä oli valmiina markkinakävijöille kymmeneksi. Sää oli todella hyvä, ihmisiä oli liikkeellä paljon, ja kauppakin kävi. Ihan loistosunnuntai siis. :)



Markkinoiden lisäksi ehdin kamerani kanssa pyörimään myös museoalueella ja -rakennuksissa. Turkansaari on yksi lempipaikoistani, se on aina samanlainen ja aina yhtä ihana.



Savupirtissä on tekstiiliaiheista esineistöä. Huomatkaa todella hieno rullateline kuvan laidassa. Verhot on minun kutomat ohuet puuvillaverhot, joihin olen itseasiassa hyvin tyytyväinen. Olin muutama vuosi sitten museolla työharjoittelussa, ja siellä oli niin mukavaa että olisi viihtynyt pitempäänkin.



Yli-Juuruksen talo oli aamulla rauhaisa.





Turkansaari sulkee porttinsa talveksi, uudet markkinat taas ensi syksynä.

3 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Markkinat oli minunkin mielestä aivan ihanat. Ehdoton plussa markkinoilla oli se, että siellä oli yksi kauhean kiva myyjä ;)

Turkansaari on kyllä superkaunista aluetta. En pystynyt tänään kunnolla kiertämään, mutta ensi kesänä sen kyllä teen.

Tosi hienoja kuvia!

Hanna kirjoitti...

Tsadaa!!! Saksan langat tuli tänään. Teidän langat on paljon ihkumpia kuin mun... mikshän ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella??? Mä asetin itseni langan osto kieltoon. Jouduin väkipakolla tunkeen lankalaatikon kiinni. Saa nähdä montako tuntia kielto on voimassa :)

Pomsikas kirjoitti...

:D Joo, saksanlanka-asioissa usein käy niin! Etkö sää ole kuullut, että paras keino saada vanhat langat liikkeelle on ostaa uusia antamaan vauhtia? ;)
(ja mullakin oli tänään kumma houkutuspäivä: ostin glitteri-Alfaa ja vähän muutakin.....)